> Historia
|
|
|
Emily-Jane Major, Marie Claire R.I.P. (2004-2006) / HPF09 |
Helsinki Photography Biennialin historia
Helsinki Photography Biennialin juuret ulottuvat 1980-luvulle saakka, jolloin tapahtuma tunnettiin nimellä Valokuvataide – Arkitaide. Vuodesta 2000 vuoteen 2009 tapahtuman nimi oli Helsinki Photography Festival. Vuoden 2012 tapahtuman valmistelujen aikana, syyskuussa 2011, julkistettiin tapahtuman uusi nimi Helsinki Photography Biennial.
Ensimmäiset Valokuvataide – Arkitaide tapahtumat 1980-luvun alussa olivat silloisen Valokuvataiteen Seuran aktivistien vapaaehtoistyön luomuksia, joita järjestettiin kolmen – neljän vuoden välein kaikkiaan yhdeksän kertaa. Päämääränä oli Suomessa siihen aikaan melko marginaalisen valokuvataiteen tunnetuksi tekeminen suurelle yleisölle. 1990-luvun alusta festivaalia on järjestänyt Valokuvataiteilijoiden Liitto. Samaan aikaan tapahtumat suunnattiin jo selkeämmin valokuvataiteen problematiikasta kiinnostuneille erityisille kohderyhmille: Valokuvaus ja valta (1993) ja Saksalaisia teemoja (1996).
Ensimmäinen Helsinki Photography Festival -nimellä järjestetty Joitakin osia maailmasta vuonna 2000 oli laajin ja kansainvälisin Suomessa koskaan järjestetty nykyvalokuvauksen näyttelykokonaisuus ja tapahtuma. Seuraava festivaali to be continued… / jatkuu… (2005) esitteli brittiläisen ja suomalaisen nykytaiteen kärkeä valokuvan ja liikkuvan kuvan osalta. Vuonna 2009 festivaali järjestettiin yhteistyössä Helsingin kaupungin taidemuseon ja Suomen valokuvataiteen museon kanssa.
Valokuvataiteilijoiden Liitto on järjestänyt tapahtumaa suunnilleen joka kolmas vuosi limittäin Suomalaisen valokuvataiteen kolmivuotisnäyttelyn kanssa. Vuodesta 2012 nämä tapahtumat yhdistyvät parillisten vuosien huhtikuussa järjestettäväksi laajamittaiseksi kaupunkitapahtumaksi Helsinki Photography Biennialiksi.
suomi