> Osallistu
|
Jari Silomäki, Sarjasta Tavanomaisia kaupunkeja |
Osallistu Helsinki Photography Biennialin valokuvan kuukauteen 1.-30.4.2012
Vuodesta 2012 alkaen Helsinki Photography Biennial, Helsingin valokuvabiennaali, järjestetään joka toinen vuosi keväisin. Huhtikuun ajaksi festivaali levittäytyy valokuvan kuukaudeksi pääkaupunkiseudulla. Teokset ja tapahtumat näkyvät paitsi museoissa ja gallerioissa myös julkisessa tilassa kaupungin keskustasta niin itään, länteen kuin pohjoiseenkin.
Siksi haluammekin kannustaa pääkaupunkiseudun taiteen ja kulttuurin toimijoita järjestämään valokuvataiteen lähtökohtien ympärille sijoittuvaa ohjelmaa. Keräämme tuona aikana olevien tapahtumien tiedot yhteen ja tiedotamme niistä osana festivaalia: kotisivuilla, sähköisesti ja painetuissa esitteissä. Osallistuvat tapahtumat saavat tiedotuksessaan käyttää biennaalin logoa.
Tapahtumat voivat linkittyä biennaalin teemaan, “kaupunki ja urbaani”, mutta myös muunlainen ohjelma valokuvan ja liikkuvan kuvan parista on tervetullutta. Tapahtumien muodot voivat vaihdella näyttelyistä keskustelutilaisuuksiin, työpajoihin, kiertokäynteihin, julkisen tilan happeningeihin jne.
Pidätämme oikeuden valita biennaalin tiedotukseen osallistuvat tapahtumat.
Osallistumisen aikataulu
15.5.2011 mennessä: Alustava ilmoittautuminen
Pyydämme ilmoittamaan alustavasti joko kiinnostuksenne osallistua HPB12:een omalla ohjelmistollanne tai jo tiedossa olevan tapahtumanne.
Lähettäkää tapahtuman järjestäjän nimi ja yhteystiedot.
Mahdollisuuksien mukaan lähettäkää myös tietoa tapahtumasta: nimi, paikka, ajankohta, lyhyt kuvaus ja tiedotuskuva. Lähettäkää tiedot mielellään kolmella kielellä suomeksi/ruotsiksi/englanniksi.
Liitämme mukaan ilmoittautuneet tahot ja tapahtumat biennaalin verkkosivulle.
31.8.2011 mennessä: Sitova ilmoittautuminen
Pyydämme tapahtumastanne sitovan ilmoittautumisen osaksi HPB12:a.
Lähettäkää tapahtuman järjestäjän nimi, yhteystiedot sekä tapahtuman nimi ja ajankohta.
Mahdollisuuksien mukaan lähettäkää myös lyhyt kuvaus ja tiedotuskuva. Lähettäkää tiedot mielellään kolmella kielellä suomeksi/ruotsiksi/englanniksi.
Liitämme mukaan ilmoittautuneet tahot ja tapahtumat biennaalin verkkosivulle.
1.12.2011 mennessä: Lopulliset tapahtumatiedot
Pyydämme lopulliset tapahtumatiedot osaksi HPB12:a.
Lähettäkää tapahtuman järjestäjän nimi, yhteystiedot, tapahtuman nimi, paikka, ajankohta, lyhyt kuvaus, tiedotuskuva.
Lähettäkää tiedot mielellään kolmella kielellä suomeksi/ruotsiksi/englanniksi.
Liitämme mukaan ilmoittautuneet tahot ja tapahtumat biennaalin verkkosivulle ja painettuun esitteeseen.
Ilmoittautumiset/Lisätietoja:
info@hpb.fi
Helsinki Photography Biennial / Valokuvataiteilijoiden Liitto
Kalevankatu 18 B
FI – 00100 Helsinki
+358 9 612 33 44
suomi